Tehtiin Kelmin kanssa myöhäisillan tupakanhakureissu Ärrälle. Mikä ei sinänsä ole omituista, kun kauppareissut tulee melkein aina hoidettua kävellen koira seuralaisena. Mutta tällä kertaa meillä oli Kelmin kanssa varsin mukavaa, menomatkalla tavalliseen tapaan laskin sen irti Oikotiellä ja otin sitten Ärrän nurkilla kiinni. Kelmi jäi odottelemaan siksi aikaa kun kävin ostoksilla. Jotain miestä se haukkui, mutta kun vilkaisin sitä selkäni taakse, katsoi Kelmi minua ja lopetti haukkumisen. Nordean ikkunalla haukuttiin sitten senkin edestä; joku oli tuonut sinne ihmisen päitä! No, savesta ne oli tehty, mutta mistäs Kelmi sen olis tiennyt... Iloteltiin siinä sitten oikein antaumuksella, ensin Kelmi haukkui päille, mutta haukkukäskyllä siirtyi haukkumaan minua. Vähän mua ihmetytti, kun ei tuo yleensä mitään mörköjä näe. Liekö sitten irtonaiset ihmisen päät pankin ikkunassa oli liikaa?

Oikotiellä laskin Kelmin taas irti, potkiskeltiin vähän lumipaakkuja ja katseltiin kun nuoriso ei päässyt Vienolan mäkeä autolla ylös. Sain vähän komennella Kelmiä, kun se yritti sivuteille nuuskimaan. Tämä kun pelasi tosi hyvin, niin päätin mennä eri reittiä kotiin että saan pidettyä Kelmin irti koko matkan. Tuli jotenkin hirmu harmoninen fiilis Kelmin kanssa kulkemisesta, se totteli iloisesti ja piti hienosti kontaktia yllä. Tienylityksessä otin sen seuraamaan ja kas kummaa - emännältä loppui nakit, käsi lähti tutitusasennosta heilumaan, mutta koira seurasi edelleen oikealla paikalla! Oliskohan emännän jo aika unohtaa tutitukset ja alkaa luottamaan koiraansa, että kyllä se osaa? Kotiovelle mentiin nätisti, loppumatkan aikana tulleet suunnanvaihdokset meni tonne-käskyllä ja kädellä suuntaa näyttämällä. Kotiovella istuttiin ja odotettiin kuten aina ennenkin. Tottelevaisen koiran omistaminen on iso ilo!

Tänään oli kyllä harmitustakin; ei päästy TOKO-treeneihin kun hovikuskimme auto oli ottanut pakkasessa seisottamisesta itseensä. No, jos ens keskiviikkona. Tekee niin hyvää mun ja Kelmin suhteelle nuo treenit.