Nyt sain vihdoin itseäni niskasta kiinni ja alotettua paikkamakuun treenaaminen näkösuojan kans kotona. Muutama päivä ollaan jo tehty treeniä, kahdesti päivässä aina ruokinnan yhteydessä. Koirille siis safkat kuppiin ja kupin eteen makuulle, minä menen oven taakse sekuntikellon kanssa. Sesi on noussut kerran istumaan ja kerran alkanut syömään, Kelmi on toiminut 100% oikein tähän mennessä.  

Toistoja on siis takana noin kahdeksan, lyhin aika 30sek ja pisin 1min45sek. Tavoitteena treenata tätä päivittäin kolmen viikon ajan päivittäin. Ajan aion nostaa ainakin neljään minuuttiin. Meillä kysytään aina ennen ruokailua, että "onko nälkä?"; toivon mukaan saan tuosta virittelysanan kokeisiin. Ehkä muutaman ruokinnan vois käydä tekemässä Viitapuistossa Sesille, ehkä treenien lopuksi, on sit joku vahtimassa, pysyykö se paikallaan. 

Ylläripylläri, Eija perui meidän näyttelytreenit. Tai siis mä laitoin sille viestiä, et ollaanko menossa, ja se vastasi, että oli unohtanut koko homman, eikä ehdi. Vähän sama meininki, kuin viikko sitten epiksien kans Miialla; kysyin edellisenä iltana treeneissä, että mennänkö me huomenna kisoihin. Ei, kun poika oli ollut jo useamman päivän sairaana. Mä ihan todella ihmettelen, että eikö ihmiset pidä tämmösiä sovittuja menoja ollenkaan tärkeinä? Ei muisteta, ei viitsitä ilmottaa, ettei pääsekään... Vai olenko mä niin merkityksetön ihminen, ettei mulle koeta tarpeelliseks kertoa? Älkää ihmiset luvatko asioita, mitä ette pysty pitämään!