On tässä viikon sisällä tullut useampi kontakti hallitsemattomiin koiriin.

Viime torstaina pyöräilin Sesin kanssa omakotitalon ohi, kun pihasta ryntäsi rähisevä sekarotuinen pystykorva. Pysäytin pyörän ja olin valmiina puuttumaan tilanteeseen, mutta koira oli sen verran peloissaan, ettei iholle uskaltanut tulla. Omistajan (?) tullessa hakemaan koiraansa pois näytti jo siltä, että tukea saatuaan koira uskaltaakin tulla lähemmäs. Onneksi tämä laitapuolen kulkijaksi tietämäni mies sai koiraa pannasta kiinni. Huikkasin perään, että kannattaisko se koira panna kiinni johonkin ja jatkoin matkaa. Koiraressun alaleuka oli jotenkin vinon näköinen, mitä lie sille tapahtunut. 

Samalla reissulla ohitettiin nainen ja kaksi tiibetinspanielia. Nainen puhui kännykkään ja koirat oli flekseissä. Eiköhän toinen tipsuista päässyt ryntäämään fleksin mitan meitä kohti. Onneksi fleksistä loppui mitta ennen kuin tipsu oli pyörän alla. Mua tuppaa nuo fleksi-vempeleet kaupunkikäytössä ärsyttämään, etenkin kun fleksissä oleva koira ei yleensä ole ulkoiluttajallaan hallinnassa. Hyvin ymmärrän fleksin käytön esim. maaseudulla ajokoiralla, mutta vilkkaammalla seudulla ne vois mun puolesta kieltää lailla. Aiheuttavat vaan turhia vaaratilanteita.

Kolmas tapaus sattui eilen kun pyöräiltiin Sesin kanssa agility-treeneihin. Pihasta ryntäsi tielle kaksi englanninspringerspanielia, toinen kunnon rähinä päällä ja hampaat irvessä. Ja tällä kertaa tuli ihan lähelle, tässä vaiheessa tosin laskin pyörän maahan ja karjaisin koiralle, että nyt perkele pois siitä. Ja uskoihan se. Pihasta tuli mies ja nainen, nainen vähän pyyteli anteeksi. Minä totesin että eipä mitään. Toinen sprinkku yritti vielä tulla meitä kohti, mutta osoitin sitä sormella, tuijotin ja suhautin. Sprinkku pysähtyi siihen. Täytyy sanoa, että tuli vähän kuningas-olo.  Ja taas jatkettiin matkaa.

Enpä tiedä, ei mua tämmöiset kohtaamiset niin kauheasti kiehuta. Onhan nuo omatkin jokusen kerran lipsahtaneet hallinnasta. Ei näissä tilanteissa tule yleensä mitään pahaa meteliä kummempaa, hyvin harva koira on puremaan tulossa. Kyllä yksi karhukoiraa ulkoiluttanut mies mulle vaan naureskeli, että aika pelkureita nuo sun koiras on. Olin siis laskenut omani irti ja tavoistani poiketen en ollut tarkkaan katsonut, ettei missään näy ketään. Mäennyppylän takaa sitten tulikin tämä mies koirineen ja mun sankarit ryntäsi tietty rähinällä kohti. Tulivat kyllä nopeasti kutsusta luokse. Karhukoira tuntui lähinnä katselevan, että mikä noita tyyppejä vaivaa.

Treeneissä mulla on sitten tiukempi suhtautuminen hallitsemattomiin koiriin. Siellä pitäis mun mielestä olla rauha treenata ilman, että tarvii mulkoilla ympärilleen, että missäköhän Se tyyppi Sen koiran kanssa menee. Yksikin hallitsematon koira vaikuttaa paljon fiilikseen. Ja vaikka se oma koira olis miten hallinnassa ja ystävällinen, niin ei sitä silti tarvitse kuljettaa pitkässä hihnassa ja antaa tulla muiden koirien luo. Treeneissä ollaan treenaamassa, ei seurustelemassa. Ja tuo Sesi on semmoinen, että se ei paljon kysele vaan nappaa hampaillaan iholle tunkevaa koiraa. Kiva se on sitten varoa muidenkin puolesta, ettei mitään pääse tapahtumaan. 

Mutta noin muuten agilityn aloittamisesta jäi hyvä fiilis. Siinä oltiin koiran kanssa kuin huvipuistossa jonottamassa eri laitteisiin.  Nyt ekalla kerralla mentiin aitaa, putkea ja keppejä. Aita meni hyvin ja yllättäen putkikin. Jätin Sesin makuulle putken toiseen päähän ja menin itse toiseen ja sieltähän se rouva luvan saatuaan juoksi nätisti putkesta läpi. Minä kun odotin, että se saattaa pelätä putkeen menemistä ja sitä täytyy siitä palautella. Mutta Sesi kyllä selvästi tykkäsi juosta sen putken läpi! Kepeillä sitten emäntä sähläsi oikein huolella, kun piti tietynlaiset askelkuviot ja painonsiirrot tehdä, itse siis. On se vaan vaikeeta tuo oman kropan hallinta... Mutta lopetettua saatiin onnistuneeseen suoritukseen, mikä onkin pääasia. Ja sitten lensi pallo monta kertaa.